sunnuntaina 30. maaliskuuta 2008

Kiisseliä ja keskustelua.


Tänään lämpeni pitkästä aikaa puuhella. Ruoka maisuu ihan erilaiselta, kun se on keitetty kunnon puuhellalla. Sen lämmittäminen vaan tuntuu niin hankalalta, vaikka oikeasti sillä keittää marjakiisselin lähes yhtä nopeasti kuin sähköliedellä. Uuni osaa ne ole vielä oppinut käyttämään. Vieraat joutuivat tyytymään sähköllä paistettuun mustikkapiirakkaan.

perjantaina 28. maaliskuuta 2008

Siivouspäivä

Kiiressä yritän äkkiä siivota pahimpia pölyjä, jotka aurinko niin ilkeästi paljastaa. Touhua on tällä viikolla riittänyt muutenkin. Kohta on riennettävä luennolle. Sisustussuunnittelua avoimessa yliopistossa, ettei tekemisen puute vaivaisi. Jospa Mies pesisi lattiat ja puistelisi matot. Voin kyllä lyödä vetoa, että sohva ja kaljatölkki voittavat nämä hommat ja saan illalla puistella matot itse. Olenkohan passannut tältä osin liian hyväksi... Muutoin on kyllä toimelias tyyppi, jolla ei peukalo ole keskellä kämmentä. Nyt riennän luennolle. Mikä sääli, tällä auringonpaisteella.

sunnuntaina 23. maaliskuuta 2008

Pääsiäistä



Eilen vietimme ystäväni häitä. Onneksi sää suosi ulkojuhlia. Lohisoppaa, lumijalkapalloa, savusaunaan ja sitä yhdessäoloa. Niin, ja sainhan minä kiinni sen kimpunkin. Pajunkissoista sidotun. Kerrassaan ihana päivä. Tänään Miehen äidin syntymäpäiville. Kakun syönnille ei tunnu loppua näkyvän.


keskiviikkona 19. maaliskuuta 2008

Aurinkoa


Ihana, kamala, armoton ja voimaannuttava aurinko. Kevät ja valon lisääntyminen antavat uutta voimaa ja jaksamista. Toisaalta ne myös vaativat sitä. On oltava pirteä ja iloinen. Jaksettava enemmän. Ja kaikki se pöly ja lika ikkunoissa, jonka aurinko paljastaa. Hämärässä niitä ei näe. Kevät on vaativaa aikaa. Syksy antaa luvan hellittää, olla armollisempi itselleen, käpertyä viltin alle. Kevät vaatii, touhuamaan sitä ja tätä. Se on välillä ahdistavaa.

sunnuntaina 16. maaliskuuta 2008

Kohti uutta viikkoa

Mummola viikonloppu teki hyvää. Viikonlopun saldo on hieman levänneempi, isovanhempien jakamattomasta huomiosta nauttinut ja hyvin syönyt koululainen. Yksi suloinen virpojakin kävi. Kummityttömme. Näillä eväillä kohti uutta viikkoa.

perjantaina 14. maaliskuuta 2008

Mummolaan

Miehen karatessa pohjoiseen poikien kanssa, pakkaan minä kimpsuni ja suuntaan mummolan rauhaan. Mukaan virkkuuvehkeet, ulkoilutamineet, yksi ylivilkas koira, kamera ja yksi lomaa kaipaava tyttönen. Milloinka on minun vuoro...

maanantaina 10. maaliskuuta 2008

Koulussa




On kiva oppia uutta. Kun aihe on mielenkiintoinen, motivoi se ihan toisella tapaa. Ja kaiken lisäksi ympäristökin on kaunis ja luovuutta ruokkiva. Koululaukku on taas pakattu. Tällä kertaa myös akvarellivärit ja lehtiöt.
Helmi junika ojensi minulle sellaisen Spread The Love Awardin. Se oli minulle ihka ensimmäinen laatuaan ja tuntui siksi erityisen mukavalta. Kiitos.

lauantaina 8. maaliskuuta 2008

Naistenpäivää


Sen kunniaksi ostin omenakanelimuffinsin ja nautin päiväteetä tämän herkun kera. Naistenpäivän kunniaksi olen ulkoillut paljon, virkannut, kaivellut kangasvarastoja ja ommellut uusilla koneilla. Juonut teetä, paljon teetä. Ystäviltä lainasin ah niin ihanan siirappisen rakkauselokuvan ja ostin vielä suklaajätskiäkin. Pönttöuunin lämmittämään sohvannurkkaan käperryn niistä nauttimaan ja odottamaan Miestä kotiin palaavaksi.

perjantaina 7. maaliskuuta 2008

Ideaton

Mulla olisi hukassa yksi kappale inspiraatioita. Jos näkyy, niin tännepäin voi lähettää. Sain keskiviikkona uudet käytetyt teollisuuskoneet ja nyt kun olisi aikaa, ei ole ideaa. Minne ne kaikki häviävät silloin, kun niitä tarvitaan. Kutsumattomina niitä kyllä pyörii päässä. Odotellaan.

tiistaina 4. maaliskuuta 2008

Koululainen

Tämä on ollut hakusassa jo jonkin aikaa. Kierrätyskaupasta kannoin olohuoneen nurkkaan lukuvalon. Olemme hyvin tyytyväisiä, että iltaisinkin sohvalla näkee lukea ilman orastavaa päänsärkyä.


Minusta tuli taas koululainen. Jännitti. Pakkasin laukun jo edellisenä iltana valmiiksi. Penaalit, kynät, kumit, vihko. Odotan innolla, että päästään käsiksi oikeisiin töihin. Syksyllä tulossa vähän isompi näytelmän lavastus projekti.

lauantaina 1. maaliskuuta 2008

Kevättä rinnassa

Löysin itselleni teemukin. Olen kaivannut mukia, jossa olisi kokoa ja näköä. Narsissejakin piti hankkia, kun alkoi tuntua niin keväältä. Ja vaihtaa pirteämpi pöytäliina.