Onneksi ikkunasta näkyy valkeus. Nyt kun tämä tauti jättäisi rauhaan suuntaisin hiihtoladulle. Löysin hiihdon pari vuotta sitten monen vuoden inhoamisen jälkeen. Traumaattiset kokemukset koulun pakkohiihdosta saivat minut pysymään poissa hiihtoladuilta. Kevätaurinko järven jäällä sulatti minut ja sai huomaamaan, että hiihtäminen onkin oikeasti aika ihanaa.
Mies sai aamulla touhupuuskan. Korjasi vanhan moottorisahan ja alkoi tehdä remonttijätepuista polttopuita. Samalla siivoili vanhaa ulkorakennusta, jonne on kerääntynyt jos jonkinlaista romua ja roskaa. Valitettavasti ulkorakennus on niin laho, ettei sen korjaaminen viisaampien mielestä tule kyseeseen. Itsehän pitäisin viimeiseen saakka kiinni vanhasta pyhäinjäännöksestä. Eivätkä nämä miehet tahdo ymmärtää vanhan arvoa. Yritän saada suojelluksi edes ovia tai jotain. Uusi on sitten niin uusi. Ei siellä ole samaa henkeä ja sen hengen syntyminen uuteen kestää niin kauan. Tosin olen jo katsellut Tapettitalon mallistosta sinne tulevan työhuoneeni tapettia. Toivottavasti tämä projekti saataisiin ensi kesänä käyntiin. Oma touhuamiseni on jäänyt eilisen makaroonilaatikon lämmittämiseen mikrossa. Siskon paluun juhliminen vei hieman voimia. Ja ääntä. Singstar on muuten hauska peli.
Tänään nautin harvinaisesta herkusta. Vapaapäivästä. Laitan aina vapaapäivinäkin kellon soimaan aikaisin, ajatuksena saada aikaan paljon kaikenlaista. Nautin myöhäistä aamiaista: teetä, suklaata ja eilen aloittamani pipon neulomista jämälangoista. Pitkä Marimekon raitayöpaita oli päälläni ainakin puolille päivin. Yritin aloitella siivousta ja vaikuttaa siltä, että saan vaapaapäivänä aikaan jotain järkevää. Silloinhan pitäisi tehdä kaikki ne hommat, mitä ei muuten ehdi. Mutta aina sama juttu. Maleksin vaan. Haahuilen ympäri taloa, makoilen, mietiskelen, maistelen, enkä saa mitään järkevää aikaiseksi.
Olen keräillyt omilta sekä Miehen isovanhemmilta vanhoja valokuvia. Haluaisin näitä vanhoja mustavalkoisia kuvia sukulaisistamme kehyksiin. Nämä kuvat olen tehnyt kuvansiirtotekniikalla käsintekemilleni papereille. Kehykset löysin eilen kirpparilta. Kuvissa Miehen isovanhempien kihlakuva, nuori komea vaarini, sekä sama vaari vähän nuorempana vanhempineen. Minusta nämä ovat ihania ja henkivät jotain sellaista tunnelmaa, mitä kaipaan.
Lisää löytöjä. Punaiset ovat ensikenkäni. Tarkkaa alkuperää en tiedä. Harmaat ilmeisesti isäni siskojen. Kauniita molemmat. Omat lempikenkäni näin talvella ovat huopatöppöset. Lämpimät ja niin mukavat tallustella. Nyt pakotan itseni ulkoilemaan lempikenkieni kera, kun sää niiden käyttämisen taas vihdoin sallii. 
Lapsuudenkodin vintti pitää sisällään monenlaista. Pelastin sieltä muutamia aarteita kotiin ihailtavaksi. Kastemekko, missä on minun ja sisaruksieni lisäksi kastettu isäni sisaruksineen. Iso-mummin vanhoja pitsiverhoja. Vanhoja puulaatikoita vanhasta pajasta. Hauska naulakko, joka muistuttaa hieman Eamesin ihailemaani naulakkoa. Nyt nämä saavat kunniapaikat uudesta kodistaan. 
Rautalankaa on kulunut. Ystävien häitä on juhlittu vanhassa riihessä ja juhlintaa jatkettu yömyöhään savusaunassa ja paljuissa lillutellen. Lapsuudenkodin vinttejä on siivottu ja löydetty sieltä suuria aarteita. Yläkerrassa on nukuttu makeita unia. Viikonloppu meni taas aivan liian nopeasti.
Olen aina halunnut osata virkata. Viime syksynä sain ystävältäni lainaksi virkkausopuksen. Sen kanssa muistelin ala-asteella virkkattuja ketjusilmukoita. Koetin tavata kuvista, kuinka pylväät ja kiinteätsilmukat tehdään. Keksin omia silmukoita niiden tilalle, mitä en ohjeista tajunnut. Syntyi pieni vauvanpeitto lipaston laatikkoon tällaisista neliöistä. 
Kauan ja hartaasti niitä odotettiin. Viime pääsiäisen aikoihin muutettiin ja tänään ne saatiin. Ei ole ollut vähiten itsestämme kiinni tämä myöhästyminen. Mahtavaa, kun yläkertaan ei tarvitse enää kiivetä tikkaita pitkin. Viikonloppuna viedään sinne sänky. Pääsen nukkumaan rakkaan Kiuru-tapettini viereen. Oikein säikähtää, kun tulee ulko-ovesta. Tarkkasilmäiset huomaavat, että jotain oleellista puuttuu. Kaide tulee, kunhan löydän jostain nätin. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki maailman kaiteet ovat rumia. Mutta on tämä mahtavaa, kun on talossa portaat.
Eilen sain annoksen rautalankaterapiaa. Syntyi iso kulho. On vähän hutera, kun käytin aika ohutta lankaa. Ei millekkään kovin painavalle. Toinen on tuloillansa paksummasta langasta ystävälle lahjaksi. Loppui lanka kesken. Paha tilanne silloin, kun on inspiraatio suurimmillaan. Huomenna pääsen jatkamaan valaisinta. Oikein sormet syyhyää. Hellalla odottaa kattilallinen perunamuussia rieskoiksi muuntautumista varten. Eivät taida itsestään syntyä. Siispä tänään teetä ja rieskaterapiaa.
Minulla on ollut hankala päivä. Väsytti, ketutti, ahdisti. Työkaveri kaivoi ruokatauolla kassista suklaata. Sillä pärjäsi loppupäivän. Kotona koira otti aina yhtä iloisesti ja innoissaan vastaan. Myös postin seasta löytyi yllätys. Salainen askarteluystäväni oli kyllä lukenut tietoni tarkkaan, sen verran nappiin osui tämä lähetys postipakettia ja muumipostimerkkejä myöten. Värit niin minua. Helmet aivan ihania. Ja suklaata. Mistä saatoit arvata, että kaipasin sitä juuri nyt niin kovin. Tumman petroolin väristä (tai jotain sinnepäin) rautalankaa satuin ostamaan itsekin tänään Tiimarista. Loistavaa. On pakko aloittaa uusi rautalankakippo heti. Mies saa tänään laittaa ruokaa. Minä tarvitsen rautalankaterapiaa. Ja kuten kuvasta näkyy, otin alkupalaksi hieman Fazerin sinistä.
Herkullinen ilta. Serkkupoikani on loistava kokki. Itseoppinut ja valtavan innostunut kokeilemaan. Eilen saimme nauttia alkupaloiksi pekoniin käärittyjä parsoja, joita dippailimme kanamuniin. Huomaa kananmunien kaunis esillepano. Meiltä puuttuu munakupit. Ostoslistalle ne ensi kertaa varten. Pääruokana kylmäsavulohisalaattia piparjuurella ja sitruunalla maustetulla kastikkeella. Viiniä. Jälkiruuaksi minun tekemääni "mutakakkua" ja jäätelöä. Kaiken lisäksi seurakin oli hyvää. Tätä pitäisi harrastaa useammin. Itse olen kokeilevana kokkina aika laiska. Tutut ja turvalliset kyllä luonnistuvat, mutta vain hyvin maltillisesti soveltaen. Haluaisin olla myös keittiössä luova ja kokeilunhaluinen. Nyt painumme koiran kanssa vesisadetta uhmaten metsään hakemaan portaille kanervia.
Aamupalaksi teetä ja suklaata. Taas. Suklaavarastoni tuntuvat ehtymättömiltä ja jos näyttää pahasti siltä, että ne alkavat huveta, täydennän niitä kiireesti. Olen yrittänyt joskus olla lakossa. Eihän siitä mitään tahdo tulla. Minä en oikein sellaisista lakoista perusta. En saa niistä mitään kiksejä, vaikka olisin kuinka kauan syömättä suklaata. Tulen vaan kiukkuiseksi. Aloitin eilen illalla Claire Castillon Äidin pikku pyövelin. Novellit on kirjoitettu keveästi ja hauskasti, vaikka aiheet ovatkin aika karuja. Puhutteleva kirja.
Kaikkialla on harmaata. Päivä ei valkene ollenkaan. Olen kyllä erittäin onnellinen lumesta. Ilman sitä tämä alkaisi tuntua jo epätoivoiselta. Pitäisi tehdä vanhojentanssipukua tuttavalle. Pitäisi täyttää hakemuksia, tehdä portfolio ja cv. Pitäisi ottaa selvää ja tutkia. Pitäisi harjoitella laulu ystävän häihin. Pitäisi lähteä lenkille. Tämä lista jatkuisi vielä pitkään. Miksei minua huvita tehdä mitään näistä edellisistä. Sen sijaan haluaisin askarrella heijastimia. Haluaisin punoa rautalangasta ison kulhon. Haluaisin jatkaa eilen aloittamaani makuuhuoneen valaisinta. Sain hitsattua rungon ja on hirveä himo päästä jatkamaan ja saada se heti kattoon. On vaan odotettava ensi viikkoon. Jos täytän hakemuksia vähän ja hieman mietin muita juttuja, saanko sitten aloittaa sen rautalankakupin...
Olen äärettömän herkkäuninen. Lisäksi olen kiukkuinen, jos minut herättää. En siis vaan kiukkuinen, vaan suorastaan raivohullu. Mies tietää sen, eikä vapaaehtoisesti herättäisi minua yöllä, ellei kyse olisi todella elämästä ja kuolemasta. Usein menen ennen Miestä nukkumaan. Mies hiipii hiljaa sänkyyn, on tullut siinä jo aika taitavaksi, eikä uskalla hipaistakaan minua, vaikka olisin levittäytynyt keskelle pientä sänkyämme. Jos niin ikävästi kuitenkin käy, että satun heräämään voivat seuraukset olla ikävät. Olen täysin hallitsematon tuossa tilassa. Suustani voi tulla mitä vain. Rumia sanoja. Älä koske. Älä hengitä minuun päin. Onko pakko heilua noin paljon. Ole hiljaa. Ja tämä kaikki erittäin paljon kaunisteltua julkaisukelpoisuuden takia. Minusta tulee esiin jokin pimeä puoli. Onneksi Mies tietää asian ja osaa jättää yölliset haukkumiset omaan arvoon. Aamulla niille usein nauretaan yhdessä. Toivottavasti tänä iltana Nukkumatti tainnuttaisi minut sikeään uneen. Kuvassa muutaman vuoden takainen neulahuovuttamani nukkumatti.
Voimaa antava valo. Suuria hiutaleita. Pakkasen punoittamat posket. Ulkoilua Rakkaan Ystävän kanssa. Sisälle lämmittelemään höyryävän teemukin ja suklaakakun äärelle. Ihana sunnuntai.
Rakas ystävä tuli kylään. Ihanaa! Ensin käytiin kirpparilla. Sieltä mukaan tarttui suloinen keittiöpyyhe, pieni hopeatarjotin pikkuleiville sekä vanha emalisuppilo. Emalilävikkö on lähtenyt mukaani jo lapsuudenkotini aitan kätköistä. Sitten kotiin välipalalle. Inspiraatiokävelylle metsään, josta kerättiin kanervia amppeliin. Kotona teetä ja suklaata. Väkertelyä juttelun ja naurun lomassa. Illalla ruokaa, viiniä ja saunaan. Voiko lauantaita paremmin enää viettää. Tällaista pitäisi olla useammin. Ystävän kanssa on kivaa.
