(Pistäkää hormoonien piikkiin tämä hempeily.)
3. joulukuuta 2008
Porvoo
27. marraskuuta 2008
Meilläpäin on alkanut näkymään tonttuja. Kuviin niistä uskaltautui pari. Tänään alkoi äitiysloma. Tai ensin reilun viikon sairasloma ja sitten virallisesti. Tuntuu hassulta. Oudolta. Aion askarrella, katsella ihania elokuvia, lukea, levätä ja rentoutua. Syödä herkkuja välittämättä kaloreista, kun se uusi vuosi tulee kuitenkin ja tuhannet lupaukset kuntoilusta ja upeasta kropasta. Ja jossain välissä ompelen yhden tanssiaispuvun, jonka vahingossa lupasin. Piti kieltäytyä. Miten tässä taas näin kävi. Viikonlopuksi miehen kanssa reissuun. Kahdestaan. Suunta kohti etelää. Joulutunnelmoidaan Porvoossa ja Helsingissäkin käydään. Harvinaista herkkua.
22. marraskuuta 2008
18. marraskuuta 2008
Meni pipariksi
16. lokakuuta 2008
Syyslomaillen
9. lokakuuta 2008
Yksitoista
1. Vaatekauppa?
Ei yhtä ylitse muiden. Mistä sattuu sopivaa löytymään. Kirppiksiltäkin joskus. Ompelukone surraa myös.
2. Musiikki?
Tärkeää. Voimaannuttavaa. Lohduttavaa. Usein taustalla, joskus pääosassa itse tuotettuna.
7. Juoma?
Tee, kuumana kauniista kupista ja maidon kanssa.
8. Kaupunki?
Lontoo ja Tampere
9. Kakkuset?
Ovat ihania. En voi ohittaa. Tänäänkin kulunut suklaakakkua jo monta palaa ihan salaa.
10. Makeiset?
Suklaa ja hedelmämässyt. En tykkää ollenkaan lakuista ja salmiakeista. Olen joistakin siksi vähän outo.
11. Kahvi?
Ei maistu. Tiramisussa ja mokkapaloissa se tosin on ihan must.
Ei yhtä ylitse muiden. Mistä sattuu sopivaa löytymään. Kirppiksiltäkin joskus. Ompelukone surraa myös.
Tärkeää. Voimaannuttavaa. Lohduttavaa. Usein taustalla, joskus pääosassa itse tuotettuna.
Kirpparit, kierrätyskeskukset, mummolat, aitat, vintit, komerot ja erinäiset hylkiöt siellä sun täällä. Satunnaisia löytöjä ihan kaupoista, jos ei mistään edellä mainituista ole löytynyt.
4. Tv-sarjat?
Strömsö on kestosuosikki myös täällä. Täydelliset naiset ja Idols juuri nyt ne joka viikko seurattavat.
5. Elokuva?
Amelie saa aina hyvälle mielelle.
6. Kuntoilu?
Mieluiten metsässä, poluilla ja pikkuteillä. Kävellen, juosten, suksin tai hevosen selässä.
Tee, kuumana kauniista kupista ja maidon kanssa.
8. Kaupunki?
Lontoo ja Tampere
9. Kakkuset?
Ovat ihania. En voi ohittaa. Tänäänkin kulunut suklaakakkua jo monta palaa ihan salaa.
10. Makeiset?
Suklaa ja hedelmämässyt. En tykkää ollenkaan lakuista ja salmiakeista. Olen joistakin siksi vähän outo.
11. Kahvi?
Ei maistu. Tiramisussa ja mokkapaloissa se tosin on ihan must.
3. lokakuuta 2008
Terapointia
Tämä valo on peräisin alkuviikolta. Loppuviikosta alkoikin tuntua siltä, että syksy ja pimeys alkavat todella tehdä tuloaan. Tämän viikon terapia annokseen on sisältynyt lisää väriterapiaa, sienimetsän rauhaa ja ihanaa pienen pienten vaatteiden ompelua. Lisäksi tässä pitäisi olla teemuki ja herkkuja. Nekin on auttaneet aika paljon. Ja ikävä kyllä, niitä tuntuu tarvitsevan vähän joka päivä. Nyt tarvittaisiin vielä unta. Paljon unta. Josko viikonloppu sitä tarjoilisi.
26. syyskuuta 2008
Tänä viikonloppuna
Tänä vuonna syksy tuntui erityisen odotetulta. Muutoinkin se on lempivuodenaikani. Värit ovat niin hurjan upeat. Huomenna aion tavata kaksi pientä poikaa ja niiden äidit. Muutoin viikonlopuksi ei olekaan mitään suunnitelmia. Ihanaa. Tekisi mieli kirpparille, niin kuin joka viikonloppu. Ommellakin huvittaisi, ihan pieniä vaatteita. Sienimetsään aiotaan miehen kanssa suunnata nauttimaan syksystä ja hankkimaan herkkuja. Ja muuten vaan ollaan. Viikonloput on niin tarpeellisia. Rentouttavaa viikonloppua. Kiitos, kun olitte odottaneet.
19. syyskuuta 2008
8. kesäkuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)